lauantai 3. syyskuuta 2016

Palkittu odotus - 'Kilimanjaro White'


VIHDOIN! Kilimanjaro White kukkiii!

Koko kesän odotus ja hoivaaminen on palkittu. Ihminen voi tulla pienistä asioista NIIIN ONNELLISEKSI!
Vaikka edellisessä postauksessani kerroinkin mieltymyksestäni tummiin kasveihin, niin tämän samettikukan kukintaa olen odottanut kuin kuuta nousevaa!


'Kilimanjaro White' kuvattuna tänä aamuna
 auringon heittäessä ensisäteitään pihamaallemme.







Tilasin keväällä Hyötykasviyhdistykseltä siemeniä, koska halusin kokeilla isosamettikukan kasvattamista. Vaikka olen kasvien ja kukkien kanssa touhunnut enemmän tai vähemmän koko ikäni, niin en muista edes koskaan nähneeni tätä 'Kilimanjaro White' isosamettikukkaa livenä. Tai sitten en vain ole kiinnittänyt tähän kasviin edes huomioita, sillä nuorempana samettikukat eivät kuuluneet millään muotoa lempikukkiini. Syynä oli lähinnä niistä erittyvä haju tai tuoksu - kuka mitenkin sen haluaa tulkita.
Hassua, mutta ajan saatossa omatkin mieltymykset muuttuvat ja nyt jopa pidän sen tuoksusta.

Tässä hieman tietoa kyseisestä isosamettikukasta.

Latinalainen nimi Tagetes erecta.
Kyseessä on yksivuotinen F1-hybridi, jonka kukat ovat kerrottuja, vaniljanvalkoisia ja muistuttavat neilikan kukkaa.
Hyötykasviyhdistyksen pussin mukaan korkeus noin 45 cm, mutta todistettavasti meidän hybridit ovat lähes 95cm!!!





Lieneekö kasvupyrähdyksen syynä lannoitus, johon käytin Kekkilän luonnonmukaista lannoitetta....




Samettikukka toimii hyvin maanparannuskasvina, se on arvokas mesikasvi päivä- ja yöperhosille ja sitä voidaan käyttää värjäyskasvina.
Kukka viihtyy auringossa ja puolivarjossa, kuivassa ja tuoreessa, runsasravinteisessa, syvämultaisessa moreenimaassa.
Etelärannikolla sen voi kylvää suoraan kasvupaikalle, mutta on muistettava, että se on hallanarka.

Koska yöt alkavat jo olla viileitä, olen todella onnellinen, että ehdin nähdä näiden kukkivan ennen kuin halla ehtii ne korjata.

Kuluneen kesän aikana en valitettavasti voinut jatkuvasti olla näitä hoivaamassa. Haluan kiittää Annua ja Helyä, jotka huolehtivat kastelusta silloin, kun omat velvollisuuteni kutsuivat kauemmas. Kiitos ystävät!