Unelmien voimalla..

Elämäni ei ole ollut mitenkään kovin suoraviivaista. On tullut käännyttyä oman elämän tienristeyksessä vasemmalle, kun piti mennä oikealle. Ei haittaa. On tullut mutkia matkaan ja välillä on ollut ylämäkeä ja sitten seuraavaksi ollaan painettu tukka tuubilla pitkin alamäkeä. Ei sekään ole haitannut. Elämä opettaa ja elämä kantaa.
Mutta onneksi matkan varrella on tullut tehtyä joukoittain oikeitakin valintoja =) Oikeat valinnat ovat olleet yleensä niitä, jotka olen tehnyt "vapaasta tahdosta" ja kuunnellut itseäni. Vähän niin kuin Juha Tapio laulaa "Mitä silmät ei nää, sen sydän ymmärtää".

Törmäsin yllä olevaan tekstiin, samoihin aikoihin, kun olin lähdössä opiskelemaan.
Se jäi mieleen. Etenkin tuo loppu

 "Above all else, believe in the possibility of dreams".

Ne jotka tuntevat minut, tietävät, että ei tässä ihan mitään kaksikymppisiä enää olla (kaikella kunnioituksella kaikenikäisiä kohtaan). Elettyä elämää on takana ja kilometrejä sen mukaan. On perhe ja asuntolainaa. Ihan kuten keskivertokansalaisella.

Mutta, on myös unelmia. 
On tietoisuus siitä, että ehkä osa unelmista toteutuu, osa ei ehkä toteudu tai että epäonnistuu.
MUTTA on myös se MAHDOLLISUUS, että jokin unelma saakin siivet ja ne kantaa. Ja kantaa hyvin.

Uskoisin, että monelta jää elämässä hyviä asioita tekemättä ja unelmia toteuttamatta, vain sen vuoksi, että pelkää epäonnistumista. Varmin tapa epäonnistua, on laittaa unelmat hyllylle ja antaa niiden hautautua pölyyn........

Nokisutarin peesissä

Meillä oli eilen ilo seurata työlleen omistautuneen nuohoojan, Jarno Villingerin, työskentelyä Villa Matildassa. Itsekin kun opiskelen artesaaniksi ja työ on pitkälti käsillä tekemistä, niin oli mukava nähdä perinnetyön ammattilaisen työskentelyä yläilmoissa sekä tulisijojen vierellä.

Ensin nokea rassataan yläkautta...



Nokea ja tuhkaa poistetaan hellan,
eli puuliitan, sivusta.

Pönttöuunin noen poistoa.



Saunan piipulla tupruteltiin vähän suuremmalla
imurilla..

Kiukaasta jouduttiin poistamaan kiuaskiviä,
jotta nuohooja pääsi puhdistustöihin.

Saunan vesipata piti tyhjentää ja sisäpata irrottaa, jotta
noet saatiin pois.

Tulisijat sekä hormit kaipaavat putsausta säännöllisin väliajoin.

Koska Villa Matildan useat tulisijat ovat jo vanhoja, niin niiden kunto on välillä mietityttänyt.
Siksi mieheni ja minun oli hyvä kulkea parituntinen nuohoojan peesissä ja kuunnella mitä hänellä oli kerrottavana.
Tämä mies on selkeästi työlleen omistautunut sekä raudanluja ammattilainen.
Saimme vinkkejä tulisijojen kunnosta ja hän kertoi miten hormit niissä kulkee ja miten ne on yhdistetty. Samalla sain tehtyä pikaiset skissit eri tulisijojen luukuista ja mikä pelti vaikutti mihinkin kohtaan tulisijassa. Paremmat kuvat täytyy tehdä ajan kanssa. Ei sitten tarvitse seuraavan sukupolven aikanaan ihmetellä samoja asioita, kun hiljainen tieto on siirretty "talon kirjaan", jota olemme päättäneet alkaa pitämään tästä vuodesta eteenpäin.

Keittiön vanha muurattu hella, paistinuuni sekä leivinuuni.

Tuvan tulisija, vieressä oleva "laatikko" on leivinuunin
takaosa, joka tulee siis keittiöstä tuvan puolelle.
 

Pönttöuuni.

Meillä on toki tulisijojen peruskäyttö hanskassa, mutta sitten kun harkitaan esim. ikivanhan leivinuunin käyttöä, niin ilman eilisiä oppeja olisi kyllä mennyt sormi suuhun. Ihan äkkiä ei olisi tullut mieleen, mistä räppänästä olisi pitänyt alkaa nykimään, jos savua olisi alkanut tupruttamaan sisään...

Eilinen oli hyvin opettavainen päivä.
Näillä eväillä on hyvä tarpoa eteenpäin.
Kiitos Jarno!

Ferguson

15.7.2014

Tämä on sangen merkittävä päivämäärä meille, sillä

"Fergu has left the building" !!!!

Navetassamme lähes 10 vuotta seisonut traktori on tänään nähnyt päivänvalon ja päässyt katsomaan maisemia monen vuoden hiljaiselon jälkeen.
Olen aivan fiiliksissä.... Jihaaaa!!!

Kuten aikaisemmin kirjoitin toisen postauksen yhteydessä "things happen for a reason".
Näin voi varmasti sanoa myös traktorimme kohdalla.

Olemme mieheni kanssa aivan peukalo keskellä kämmentä, kun on kyse traktorin korjaamisesta.
Mutta kevään työssäoppimispaikkani kautta löytyi ihminen, joka lupautui katsomaan traktorin tilannetta.

Eilen tyhjänä olleisiin etupyöriin pumpattiin kompuralla ilmaa ja katsottiin kestääkö ilma pyörissä sen aikaa, että traktorin saa siirrettyä. Kestihän ne.

Tänään siirtotiimi saapui paikalle ja traktori työnnettiin navetasta pihamaalle.
Ja sen jälkeen traktori otettiin hinaukseen ja se siirtyi "pajalle"....




Fergua siirretään hinauksessa pajalle....
 

Fergu ei vielä käy, mutta tämä on jo meille suuri askel oikeaan suuntaan.
Ainakin nyt on toivoa, että jonain päivänä se ehkä on vielä käytössämme ja saamme siitä apuja tontin raivaukseen ja risujen, mullan ym. kuljetukseen.

Viime vuodet olemme olleet kovin paljon kylällä asuvien naapureiden avun varassa. Vaikka meillä onkin aivan kullanarvoisia naapureita, niin siitä huolimatta on sangen kiusallista olla jatkuvasti pyytämässä toisten apua.

Jos Fergu saadaan herätettyä henkiin, niin ehkä me puolestamme voimme olla jonain päivänä vastavuoroisesti apuna heille, jotka ovat meitä matkan varrella auttaneet =)

Toivo elää =)

Tutkimusmatkailija

Tämän päivän merimatka kohdistui Haminan ulkosaariin, Ulko-Tammioon sekä Tammioon.
Täysin tuntemattomia saaria minulle entuudestaan.
Näiden sijainti on lähellä Venäjän rajaa.

Haminan Tervasaaresta starttasi sunnuntaina klo 11 paatti reitille Hamina - Tammio - Ulko-Tammio -Tammio - Hamina. Koko päivän reissu.
Menomatkalla Vikla II pudotti pikaisesti menijöitä Tammioon, josta vene jatkoi lähestulkoon saman tien matkaa Ulko-Tammioon.
Matka Haminasta Tammioon kesti n. 1,5 h ja Ulko-Tammioon matkattiin sitten vielä tunnin verran lisää..



Pysähdys Tammiossa, josta matka jatkui Ulko-Tammioon.


Tiesitkö, että Ulko-Tammio on Itäisen Suomenlahden luonnonkaunis kansallispuisto, jolla on myös merkitystä sotahistoriassa. Toisen maailmansodan myötä syrjäisestä Ulko-Tammiosta tuli uuden itärajan etuvartio ja sen sotahistoriasta kertovat mm. tykit sekä miehistösuojaksi kallion sisään rakennettu luola.

Kulkua tunnelin läpi, kohti päivänvaloa...

Ulko-Tammio on mielenkiintoinen jo pelkästään menneisyytensä vuoksi, mutta se puhuttelee myös vastakohtiensa vuoksi: karut kalliot, kauniit mäntymetsät, vehreät lehdot sekä villinä kasvavat luonnonkukat.




Kissankelloja..

Lehtokielo, eli Polygonatum multiflorum.

Tämä kielo voi kasvaa jopa 70 cm korkeaksi!

Karua mäntymaisemaa...

Läpi lehdon käy polku....




Kaunis kukka, en vain valitettavasti tiedä mikä.

Mikäli tunnistat yllä olevan kasvin, niin lähettäisitkö ystävällisesti kommenttikentän kautta viestiä, kiitos!


Venäläisten merentutkijoiden kaiverrukset kalliossa ja vuosi on 1843....



Lähtiessä oli pakko ottaa kuva Ulko-Tammion
kylmäkivilaiturista. Siinä on kallistus poikineen!

Paluumatkalla Ulko-Tammiosta meillä oli 45 min aikaa tutustua Tammioon.

Siellä tuntui, että aika pysähtyi.
Ensimmäisenä vastaan tuli postilaatikko, joka hurmasi minut kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Postimies Paten pit stop.

Ajan patinaa...

Karu, mutta omalla tavallaan niin kaunis pihapiiri.

Sympaattisen saaristolaiskylän palokalustovarasto.
 

Saarelta löytyi japaninhappomarja, Berberis thunbergii, joka tuli ikuistettua
sähköistä kasvistoa varten.

Saariston luonnon kukkia.



Tähän maisemaan olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa....

Matkan oli kuitenkin jatkuttava....

Ajan kuluksi tuli kuvattua tällainen herkkupakkaus.
Kouvolan lakritsia.



Ja Haminan Tervasaaren Tullikamarin rakennus toivotti meidät jälleen tervetulleiksi Haminaan.
Lämpötila 28 astetta.
Ei huono.



Poni nimeltään PONI

Kerran heppatyttö, aina heppatyttö.

Tutustuin Sannaan työssäoppimisjaksollani kauppapuutarhalla.
Taimien ruukutushommissa meillä oli aikaa jutella niitä näitä ja kuulin, että Sannalla on sekä hevonen että poni. JES! Siistiä!

No, ei varmasti ole vaikea arvata edellisen perusteella, että olen hevosihmisiä.
Voi niitä lukemattomia tunteja, joita on lapsena tullut jynssättyä naapurin suomenhevosta, Hyrkkiä,
sen ollessa laitumella. Ja niitä onnen päiviä, kun nappulana pääsi pari kertaa ratsastusleirille ja satunnaisille ratsastustunneille Husön kartanoon.

Viime vuosina heppaharrastukset ovat tosin jääneet. Siihen on pääasiassa kaksi syytä.
Ollessani työssä, jossa matkustin paljon, aikataulujen sovittaminen matkojen, kotona olevan pienen lapsen ja toimistolla odottavien töiden kanssa ei oikein mennyt yksiin vakituisen ratsastustunnin kanssa. Olkoonkin, että ratsastustuntini oli lauantaisin, mutta usein messumatkat
tai pidemmät reissut ajoivat tämänkin vakitunnin yli.
Toinen syy miksi heppahommat jäi näin aikuisiällä, johtui siitä, että yksi ratsastuskerta viikossa ei ollut minulle kehittymisen kannalta riittävä. Ja pk-seudulla ratsastusharrastus ei ole halvimmasta päästä. Eikä sitten oikein taloudellisesti pystynyt lisäämään tuntejakaan.

Mutta, nämä edellä mainitut asiat eivät vähennä sitä faktaa, että tulen aina olemaan hevosihminen.
Ratsastamisessa on se hienous, että kun kaksi "tyyppiä", josta toinen puhuu suomea, ruotsia or what ever ja toinen hevosta, löytävät yhteisen kielen, niin näistä kahdesta tyypistä tulee yksi. Hevonen on oiva eläin, sen selässä on turha kelata työasioita tai yhtään mitään muuta, kuin keskittyä hevosella ratsastamiseen. Jos ote herpaantuu, niin hevonen kyllä huomaa, että selässä on vapaamatkustaja.

Poni nimeltään Poni.

Polle nimeltään Onni.

Kävin viime viikolla Sannan luona moikkaamassa ponia, jonka nimi on PONI.
Ja sen kaverina asustelevaa ONNIA. Onni on suokki, siis suomenhevonen.
Onni viihtyi paremmin kameran edessä, Poni sen sijaan nosti kytkintä ja viis veisasi epätoivoisista kuvausyrityksistäni. Sain napattua Ponista yhden kuvan ja se oli sitten siinä. Ota tai jätä, enempään hän ei suostunut.

Sanna asuu maalla, peltojen keskellä, kauniissa talossa.
Keittiön ikkunasta näkee hevoset laitumella, toisesta ikkunasta hevosten (siis Onnin ja Ponin) tallin, ruokailutilan päästä kasvimaan ja uima-altaan. Kasvimaan reunamilla kasvaa vanhoja omenapuita.
Piirräpä tämä ajatus päähäsi. Aika mukava näkymä, eikö?

Tässä tallissa kelpaa asua.



Sanna on miettinyt sitä mahdollisuutta, että heppoja tultaisiin käyttämään työhevosina metsätöissä.
Ilmoittauduin heti asiakkaaksi.

Meillä on mitä luultavammin joko ensi talvena tai viimeistään seuraavana talvena mittava metsänraivaus edessä Villa Matildan maastossa. Mietityttää, millaista jälkeä koneet saavat aikaan. Hevosen kavioista jäisi paljon kauniimmat jäljet....

COCO koira

Iäkkään koiran omistajana, minua on pitkään mietityttänyt, että taas on se aika, jolloin koira pitää viedä trimmiin.
Kyse ei niinkään ole siitä, että koiran pitäisi trimmin myötä näyttää siltä miltä Westien "kuuluukin". Trimmi nyt vain sattuu olemaan Westien hyvinvoinnille myös tärkeää. Meidän karvakaverilla on suhteellisen suput etutassut, joten kun karva kasvaa, niin ne myös helposti alkaa paakkuuntumaan tassun sisään. Ja kyllähän se helpottaa koiran oloakin, kun ylimääräinen karvaa lähtee pois.
Haasteena koiran kanssa on ollut lähestulkoon koko sen eliniän, että se pelkää kuollakseen, kun se tassuihin kosketaan. Tämä taas juontaa juurensa siihen, että koiran ollessa pentu, eräs eläinlääkäri kohteli sitä liian kovakouraisesti. Casper on herkkä poika, ja se sai kyseisestä eläinlääkärinkäynnistä elinikäiset traumat.

Koirallamme alkaa olemaan suhteellisen paljon kilometrejä mittarissa.
Ikääkin on jo lähes 13 vuotta ja vaivaa alkaa olemaan hieman siellä ja täällä. Mutta elämäniloa ja ruokahalua löytyy vielä, joten ehkä saamme vielä jonkin aikaa pitää koiran perheenjäsenenä. Mutta, joka tapauksessa päivä kerrallaan mennään. Ikinä ei voi tietää huomisesta.

Pari viikkoa sitten totesin, että koiran murkinat oli aika finaalissa. Hyppäsin autoon ja lähdin käymään Karhulan suunnalla, Jumalniemen Mustissa ja Mirrissä.
Kaupassa sattui olemaan Westie isäntänsä kanssa ja totta kai menin juttelemaan omistajan kanssa.
Koira oli nimittäin niin kauniisti trimmattu ja hienon näköinen. Ja kai se vaan on niin, että kun Westie on kerran vienyt sydämeni, niin en voi olla rapsuttelematta Westejä, kun sellainen osuu kohdalle.
No, joka tapauksessa tätä kautta sain vinkin Karhulassa sijaitsevasta COCO koirasta, jossa kyseinen Westie oli käynyt trimmissä. Westien omistaja kehui paikkaa ja sanoi, että koira oli ollut siellä ihan mielellään.

Tällä viikolla etsin paikan käsiini ja kävin tilaamassa Casperille ajan.
Olin kertonut etukäteen, että trimmiin on syytä varata aikaa. Paikka näytti erittäin viihtyisältä, ja oli kyllä sisutettu varmasti myös ihan koiran omistajia ajatellen.

Casper marssi muina miehinä COCOon, mutta trimmipöydälle päästyään alkoi jälleen vetämään omaa, sille tyypillistä "showmiehen roolia". Oli kyseessä käynti eläinlääkärillä tai trimmissä, niin koira pyrkii kikkailemaan sen minkä ehtii. Muutoin koira on kyllä sangen rauhallinen.


Ja minkäköhän tempun esittäisin
seuraavaksi....

COCO koiran omistajalla, ja oppisopimuksessa olevalla Emilialla, oli kuitenkin homma niin hyvin hanskassa, että homma eteni hyvin Casperin temppuiluista huolimatta.



No hyvähän sun on siellä linssin takana tiirata...

Välillä pidettiin pieni breikki, jotta koira sai vetää henkeä, ja sitten homma taas jatkui.

Casper poistui COCO koirasta todellakin muovikassin verran vähemmän karvaa kannettavana.

Kristus mikä reissu, mutta tulipa tehtyä!
Jaa.....ja mitäs täältä ikkunasta näkyykään.....

Vähintään yhtä suuri lasti putosi omistajan harteilta, kun olin niin pitkään miettinyt, että uskallanko ylipäätään enää viedä koiraa trimmiin. Olin itse yrittänyt helpottaa alkukesästä koiran oloa ja ajellut itse sen karvoja. Lopputulos ei kyllä ollut mitenkään kehuttava, enkä tosiaankaan onnistunut kaivamaan tassujen syövereistä näitä karvapaakkujakaan pois...

Voin lämpimästi suositella COCO koiraa osoitteessa Karhulantie 31 (Karhula), 48600 Kotka.
Aivan varmasti tulen käyttämään Casperia täällä sen lopun elämää.

Ilman tätä käyntiä Jumalniemessä, juuri kyseisenä päivänä, en ehkä olisi saanut tietää tästä paikasta tänä kesänä. Voi vain jälleen kerran todeta, että "Things happen for a reason".

Kiitos COCO koira, Henrietta & Emilia, oli ilo asioida kanssanne!
Näkemisiin taas!

 

Elämää kauppapuutarhan jälkeen

Kevät ja kesäkuu meni yhdessä hujauksessa.

Tänään vietän ensimmäistä lomapäivääni... Kaatosade ei ole oikein houkutellut puutarhatöihin, mutta nou hätä, kyllä tässä on ihan muutakin puuhaa keksitty.

Heinäkuuksi olisi yhtä jos toistakin hommaa jonossa. Villa Matildassa riittää aina jotain puuhasteltavaa. Päivittelen puuhiani sitä mukaa, kun hommat etenee =)
Omat keskeneräiset pihaprojektit odottavat ja täytyyhän nekin saattaa päätökseen.

Puu ja Kaato-niminen firma on tulossa torstaina käymään ja pyrimme saamaan jonkinlaiset raamit, kuinka tilan puustoa lähdetään raivaamaan.

Nuohoaja pitäisi myös kutsua paikalle rassaamaan Villa Matildan tulisijat ja hormit kuntoon. Aikaa onkin jo vierähtänyt siitä, kun nokisutari on täällä käynyt.

Piha ja puistotien nettisivut ovat työn alla ja niiden pitäisi olla viimeistään elokuun loppupuolella up and running...

Ja ensi kevään kansainvälinen vaihto, siis opintojen puitteissa,  Euroopan johonkin kolkkaan vaatii vielä selvittelyä. Eli kaikkea pientä kesäpuuhaa on tiedossa =)

Elokuun alussa työssäoppimisjaksoni jatkuu pääkaupunkiseudulla, silloin seikkailen päivät eräässä lempipaikoistani. Mikä se on? Pysy linjoilla!

Keijunmekko kesäasussaan.