keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Elämää puutarhalla, osa 5


Huhtikuun puolella aloittelin "lämmittelykierroksella" puutarhalla, eli 1-2 päivää viikossa. Tätä samaa rataa jatkoin läpi toukokuun. Viikoittaista ajoa Espoo-Hamina-Espoo akselilla kertyi työssäoppimispaikan ja kodin välillä noin 300 km.
Kesäkuun alusta saakka olen työskennellyt puutarhalla täyden viikon ja tällä hetkellä työmatkani on perfect. Matka on vain noin 3 minuuttia =)

Kesäkuun alun lämpimät ilmat todellakin kirvoittivat ihmiset kukkaostoksille.
Onhan se toki myös niin, että kauppapuutarhan kuumin sesonki ajoittuu touko-kesäkuulle.
Tällä ajanjaksolla puutarha on työllistänyt myös ulkopuolisia sesonkityöntekijöitä, joista työkavereikseni sain Sannan ja Anun. Kesäkuun alusta myös Väinö astui remmiin. Työssäoppimispaikkani on perheyritys, joten myös oma väki on aktiivisesti mukana toiminnassa.





Torikuorma alkaa olla valmiina starttiin.


Olen oppinut ymmärtämään, kuinka paljon työtä usean torikuorman tekeminen vaatii.
Työssäoppimispaikaltani lähdetään sesonkiaikana päivittäin useammalle torille myymään oli olosuhteet mitkä tahansa. Ja esim. eilisen raekuuron, kylmän sään, tuulen ja sateen keskellä voi todeta, että jokainen päivä ei todellakaan ole yhtä auringonpaistetta!
Joka ikinen torikuormaan lähtevä kasvi kerätään yksitellen, kastellaan se kestämään päivän olosuhteet ja katsotaan, että se on kaikin puolin myyntikuntoinen. Ja vastaavasti myymättä jääneet taimet puretaan päivän päätteeksi takaisin kasvihuoneisiin.
Ja sitten edellä mainittu rumba alkaa taas alusta...
Osa omasta väestä ja osa palkatusta henkilökunnasta keskittyy pääasiassa torimyyntiin, mutta kutakuinkin jokainen meistä osallistuu kuitenkin torikuormien tekemiseen, sillä se kyllä vie oman aikansa.
Torikuorma matkalla autolle.

Kesäkuun aikana puutarhalla on ollut melkoinen asiakasvirta. Hyvä niin, sillä lukematon määrä työtunteja on jo takana, jotta asiakkaille voidaan tarjota monipuolista ja laadukasta valikoimaa.
Ja selkeästi laatu ja monipuolisuus on tämän paikan vahvuus.
Siitä todistaa uskolliset asiakkaat jopa 30 vuoden ajalta!

Yhden asian, edellä mainittujen lisäksi, olen huomannut. Asiakkaat arvostavat PALVELUA, PALVELUA ja vielä kerran PALVELUA. Jopa niin pieni asia, kuin laatikoiden ja kukkakassien
kantaminen asiakkaan autolle ja mahdollisesti niiden lastaaminen autoon, on kirvoittanut kiitoksia hyvästä palvelusta! Toki, siihen voidaan siis lukea kaikki se, mitä puutarhalla on ylipäätään tarjota asiakkaille.

Eräänä päivänä sain pikaisen erikoistehtävän.
Vanhainkotiin piti lähteä viemään kesäkukkalastia sekä hakea heille multaa. Mahtavaa!
Tämä sattui olemaan vielä samainen vanhainkoti, jossa mummoni aikanaan myös oli. Mielestäni on ehdottoman tärkeää viihtyisyys ja kauniit kukat, jotka ehkä tuovat ikäihmisille muistojakin vuosien varrelta ja antavat piristystä päivään.
Ilomielin lähdin toimittamaan kukkataksin virkaa!

Miljoonakelloamppeleita....

Daaliaa ja poutapilveä....

Pelargoneja.... näitä kaikkia lähti vanhusten ja henkilökunnan iloksi.


Kaikki asiakkaat eivät suinkaan tule puutarhalle sillä mielellä, että he tasan tarkkaan tietävät mitä tulivat hakemaan. Joten kun asiakas lähtee tyytyväisenä kotiin mukanaan istutusidea sekä idean toteuttamiseen tarvittavat kasvit, niin silloin kai voi olla jo jokseenkin tyytyväinen?

Soma istutusidea.
Opettajani, Hannu, kävi tutustumassa työssäoppimispaikkaani viime viikolla.
Sain esitellä hänelle läpi 5 kasvihuonetta, joiden yhteispinta-ala on noin 2000 m2.

Tomaatteja moneen lähtöön...


Monenmoista paprikaa...

Erikoischilejä...

Edellä mainittujen lisäksi löytyy monenmoisia yrttejä, kurkkuja, kurpitsaa, maissia, mansikkaa amppelissa jne....
Mansikka-amppeleita jonossa.


Ja kukkia löytyy joka lähtöön. Selvisipä minulle kierroksen aikana, mistä kukasta ja mistä väristä opemme tykkää ; )
Jonkun lempparikukka ja väri ; )







5 kommenttia:

  1. Olet ollut hengästyttävän ahkera. Kauniita nuo kukkaset vaikka ilma olisi mikä. Mietin että kunto nousee tuossa työssä ihan itsekseen. Saa liikkua koko ajan. Ihmistä ei ole tarkoitettu istumaan. Oletan että pääkin pysyy kunnossa kun happi kulkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllähän tässä lihasvoimat ja kunto kasvaa pikku hiljaa. Ja olet oikeassa, happea ja hyvää mieltä sopivassa suhteessa, niin pää ja kroppa voi hyvin.

      Poista
  2. Terve,

    mielenkiintoinen tuo kurkkuviljelmä. Voisitko kertoa siitä enempi. Oliko se luomu- vai tavanomaistaviljelyä? Mikä heinän rooli oli turpeen alla? Oliko turve valmiiksi lannoitettua vai miten lannoitus hoidettiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kysymyksistä. Minäpä kyselen kaipaamiasi tarkennuksia kauppapuutarhalta ja kommentoin uudemman kerran lähipäivinä.

      Poista
    2. Hei! Vastaus sinulle "Unknown 25.1." kysymykseesi. Turve oli valmiiksi lannoitettu, ei luomua. Paksuja olkikerroksia on käytetty turpeen alla perinteisesti siksi, että olki maatuessaan luovuttaa lämpöä ja hiilidioksidia. Tuolla kyseisellä kerralla kauppapuutarhalla sattui olemaan kesäviljelystä heinää saatavilla ja turpeen saa syksyllä siistimmin pois heinän kuin hiekan päältä. Kasvihuoneen pohja on siis hiekkaa. Toivottavasti vastauksesta oli apua!

      Poista