perjantai 26. joulukuuta 2014

Talvipuutarha - iloa aisteille

 
Monesti on käynyt mielessä, että voisi pistäytyä Helsingin Talvipuutarhassa, joka on toiminut jo yli 120 vuotta kaupunkilaisten virkistys-ja kohtauspaikkana. Olen muistaakseni käynyt siellä edellisen kerran lapsena, tai nuorena, jolloin Talvipuutarha oli sonnustautunut pääsiäisasuun. Ja nyt tätä kirjoittaessani voin sanoa käyneeni siellä viimeksi tänään!

Talvipuutarhan lasinen kasvihuone on kolmiosainen. Sieltä löytyy palmuhuone, kaktushuone sekä länsisiipi. Paikkana se on tänä päivänä siinä mielessä "harvinainen", että sisäänpääsy on ilmainen sekä sinne voi ottaa mukaan omat eväät! Eli mikä mainioin kohde pienelle päiväretkelle! Ikkunasta voi ihailla Töölönlahden maisemia ja samalla nauttia tunnelmasta lasikaton alla, eksoottisten kasvien keskellä.

Mikäli joululomasi jatkuu vielä, tai kaipaat muuten vaan tekemistä ja nautit vehreydestä talven keskellä, niin Talvipuutarha on hyvä paikka fiilistelyyn.  Suosittelen!
Paikkahan löytyy osoitteesta: Hammarskjöldintie 1 A, Helsinki.

Alla kuvasatoa Talvipuutarhan tämän päivän visiitiltä.


Henkeäsalpaavan kaunis! Pitsiä ja lasia...


Talvipuutarha talviasussaan. Kesäisin rakennuksen edessä
olevassa puutarhassa kukkivat ruusut..


Olen viime aikoina usein nostanut vanhojen rakennusten kohdalla katseeni
katukäytävästä ylöspäin. Tällaisia kauniita rakennuksia löytyy kyllä,
kunhan kulkee silmät avoinna.
Miksi tällaisia ei rakenneta enää???
Syynä taitaa olla kustannustehokkuus.
 Ei ole enää aikaa rakentaa kauniita yksityiskohtia.




Kaktuksia joka lähtöön....



Tässä kukkii marraskuunkaktus / Brasilia.
Pärekorillinen joulutähtiä. Lovely, isn't it?
Virkistävä pinkki väri perinteisen punaisen
ja valkoisen rinnalle. Istuu minun makuun,
vaikka en oikein joulutähden superystävä
olekaan.


Kamelia eli Camellia japonica / Korea, Japani


Karppien koti....





 

Makustelepa miltä maistuisi pieni eväsretki esim. hyvän ystävän tai
perheen kanssa tällaisessa ympäristössä. Ei huono, vai mitä?
 
 
Kyllä tällaiselle tuolille kelpaa istahtaa!

Lohenpunainen kliivia. Kaunis, hento väri.
Tällaista en ollut aikaisemmin nähnytkään.

 
Cestrum aurantiacum - nuijakukka.
Jahas, tällainen uusi tuttavuus......
 

Näkymää Talvipuutarhan ikkunan läpi kohti Alppilaa/Töölönlahtea...

Ja samansuuntainen näkymä lyhdyn läpi.....
 
 
Kauniita yksityiskohtia.... tahtoo tällaisen kasvihuoneen!





Pois lähtiessäni tein päätöksen, että kevään tai kesän korvilla tulen tänne uudelleen. Onko se pääsiäisenä, toukokuisena päivänä, kun hiirenkorvat puhkeaa puihin vai se hetki, kun ruusut alkaa kukkimaan? Jää nähtäväksi. No, joka tapauksessa, voisin imeä tätä ilmapiiriä itseeni loputtomiin....




tiistai 23. joulukuuta 2014

Have Yourself A Merry Little Christmas..


Jouluaatto kolkuttelee pian ovella...



Avataan ovi rauhoittumiselle ja yhdessäololle.
Muistetaan nauttia kaikista niistä pienistä asioista, jotka tekevät joulusta joulun.

Toivotan kaikille blogini lukijoille tunnelmallista ja lämminhenkistä joulua!


tiistai 16. joulukuuta 2014

Se vain kuluu lähtiessä...

ihan hiljaa narahtaa.... a la Jenni Vartiainen / Junat ja naiset....

Tällä kertaa kyse on kuitenkin portin narahtamisesta. Ei ovesta, josta Jenni laulaa.....


Meillä on portin rakennusprojekti menossa Puistosalissa. Se on tarkoitus viedä Finnsin kartanoon valmistuttuaan. Jokainen meistä suunnitteli portin ja niistä valittiin sitten toteutettava versio.

Toisen (suunnittelin siis kaksi versiota) suunnittelemani portin nimi oli "Star Gate". Nimen voi tulkita ihan niin kuin itse haluaa. Se oli portti, jossa oli kaksi tähteä, as simple as that.

Porttia suunnitellessani mielessäni oli vapaa-ajan viettopaikkamme, Villa Matilda, ja leikkimielisesti ajattelin, että meille talo on "kahden tähden huvila". Ja toisaalta portin oli yksinkertaisesti tarkoitus pitää kutsumattomat vieraat ruodussa.... valitettavasti ulkopuolisia häiriköitä on ollut havaittavissa pihapiirissämme viime aikoina. Tosin, veikkaan kyllä, että pelkästä portista ei paljoa apua olisi...

Mutta alla muutama kuva Finnsiin tulevan portin rakennusvaiheista.


Tolpan tilapäinen "antura".

Aidan tolpan suoristus.

Portin rakentamiseen käytettäviä ruuveja.

 
Portin takosaranan (PROF30) kiinnitystä porttiin.


Ja saranan vastakappaleen kiinnitystä tolppaan..

Portti alkaa olla salpaa vaille valmis.
Aurinkokin päätti näyttäytyä, monen päivän piilossaolon jälkeen...


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kuusi....vaan ei joulukuusi

EI!!!! JOKO TAAS!!!??

Vuosi sitten, 13.12., kuusi kaatui Seija-myrskyn seurauksena vapaa-ajan viettopaikkamme huvilan mansardikaton päälle. Tässä rytäkässä yläkerran kaari-ikkunan pelti repesi. En edes uskalla ajatella, millaista tuhoa olisi tullut, mikäli sähkölinja ei olisi ottanut kaatuvaa kuusta vastaan....

Tämän seurauksena teimme päätöksen, että hallinnoimaltamme tilan puolikkaalta kaadetaan etenkin kaikki kuuset, jotka sijaitsevat talomme lähettyvillä. Asiasta oli jo alustavasti sovittu metsurin kanssa, mutta käynnissä oleva tilan halkomisprosessi on valitettavasti hidastanut asioiden etenemistä ja tämäkin harmillinen vahinko ehti tapahtua.

Sain eilen, jälleen 13.12., puhelun, jota en olisi todellakaan toivonut saavani.
Myrsky oli jälleen tehnyt tuhoja talomme nurkilla. ....
Siis LUOJAN KIITOS, meillä on ympärillä avuliaita naapureita, jotka pitävät pihapiiriämme silmällä, silloin kun itse emme ole vapaa-ajan viettopaikassamme. Ja on oikeasti todella ihanaa, että ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät ja ovat yhteydessä, silloinkin kun on ikävää kerrottavaa.

Tällä kertaa kuusen latva oli katkennut ja se oli pudonnut talon nurkallamme olevan sähkölinjan päälle sillä seurauksella, että sähköpylväs on nyt poikki...
Sähköyhtiö joutuu käyttämään kaivinkonetta ja ajamaan sillä rinnettä ylös, että saavat sähkötolpan vaihdettua....Tuskin maltan odottaa, millaista jälkeä kaivinkone saa aikaiseksi rinteessä, johon olen istuttanut rhodoja...

Jep, jep.... sanotaanko näin, että olisin voinut kyllä elää ilman tätäkin kokemusta tänä jouluna...


Kuvassa kuusen latva roikkuu sähkölinjan päällä.

torstai 11. joulukuuta 2014

Pärnun pauloissa

Puutarha-alan opiskelijaystäväni, jolla on miehensä kanssa asunto aivan Pärnun keskustassa, kutsui minut perheineni viettämään viikko sitten pitkää viikonloppua heidän kanssaan Pärnuun.

Kokemukseni Pärnusta, ennen tätä reissua, oli noin kahden tunnin mittainen.
Olin kerran ollut ostamassa siellä erästä vaatemallistoa, siis käynyt hoitamassa työasiat, ja palannut saman tien takaisin Tallinnaan. Minulle ei päässyt kyllä muodostumaan minkäänlaista käsitystä Pärnusta tuolla pikakeikalla.

Joulukuu, ei aurinkoa mailla eikä halmeilla, eikä myöskään lunta. Eli kaupunki ei millään muotoa ollut parhaimmillaan. Jouluvalot toki loivat tunnelmaa ja toi Pärnun sympaattisen puolen esille. Ja tällä matkalla minusta tuli vannoutunut Pärnu-fani!



Voin vain kuvitella, miltä Pärnu näyttää kesän tullen, kun vanhojen puistojen puut verhoutuvat lehtipeittoon ja istutusalueet kukkaloistoon. En malta odottaa, sillä lähden varmasti tutustumaan kamerani kanssa, miltä Pärnu näyttää kylpiessään auringonpaisteessa ja väriloistossaan.

Kuljin joulukuisessa Pärnussa silmät kahvilautasen kokoisina.
Toinen toistaan hurmaavampia vanhoja rakennuksia ja huviloita.
Viherrakentamisen yksityiskohtia.
Ihania kahviloita.
Taivaallista ja edullista ruokaa.
Ja mahtavaa matkaseuraa.
Perfect!

Tässä kauniita puurakennuksia:


Aika rohkea....



Pikkulinnulla koti soma, ihan ikioma.


Viherrakentajien kädenjälkiä:


Viherkatto kerrostaloalueen keskellä....

 
Modernia arkkitehtuuria ja kivikoreja aitana...

Kuka sanoi, että käytävä autotalliin pitää olla suoraviivainen?
 
 
Muotoon leikatut tuijat tuovat tuulahduksen
keskieurooppalaisesta tyylistä.

Kun matkustaa ihmisten kanssa, jotka tuntevat kaupungin, kuin omat taskunsa, niin toki matkasta sai irti huomattavasti enemmän, kuin jos olisimme perheen kesken lähtenyt haahuilemaan sinne ensi kertaa keskenämme.
Ystävämme näyttivät meille heidän suosikkiravintolat, kahvilat sekä ostospaikat. Näin ollen Pärnussa oleminen oli silkkaa nautintoa.
 
Herkkuja herkkusuille:


Georgen seljankakeitto oli taivaallista.
Hinta 1,80 €.


Ravintola Postipoika ja maukas bliniannos.


Kahvila Piccadilly..

Piccadillyn maukas glögi...

...pari tryffelisuklaapalaa....

... ja tyttären kakkupala.

Puutarhaihmisenä oli toki pakko päästä puutarhakauppaan, kun sellainen sattui kohdalle.
Ihan sama vaikka eletään talviaikaa, matkaani tarttui kanttausrauta! Olin kesän työssäoppimisjakson jälkeen himoinnut omakseni tuota istutusalueiden ja käytävien viimeistelyyn käytettävää työvälinettä ja nyt sain hankittua itselleni sellaisen joululahjaksi. Toiveeni omista joululahjoistani tälle vuodelle oli jotakuinkin siinä.

Kanttausrauta pukin konttiin.



Ja toki, tarttui sieltä mukaan pari alennuksessa olevaa pinkkiä alliumin sipuliakin ja pari pussia kukansiemeniä....
Taidan olla ensi keväänä todella lirissä. Tänä vuonna olen hamstrannut sellaisen määrän kukkien siemeniä, että en oikeasti tiedä missä saan kasvatettua kaikki ne pikku taimet, joista toivon meille iloa ensi kesäksi....No, onhan tässä muutama kuukausi aikaa ratkoa tämä haaste...



lauantai 29. marraskuuta 2014

Pala mennyttä aikaa

Kierrätys ja kestävä kehitys on päivän sana.

Espoon Suomenojalla on avattu uusi Kierrätyskeskus, johon päätin tänään lähteä tutustumaan ystäväni kanssa.
Jo ovelta näki, että esillepanot oli toteutettu niin, että tuotteet pääsivät selkeästi ja houkuttelevasti esille. Hyllyjen välit olivat tilavat ja tämä teki liikkumisen sangen miellyttäväksi, vaikka kävijöitä oli sankoin joukoin liikkeellä.

Myymälässä oli myös selkeät kyltit, josta näki helposti, missä mikin tuotealue oli; kirjat, huonekalut jne. Yläkerta oli pyhitetty vaatteille, vaikkakin alakerrassa oli lelujen yhteydessä myös pienten lasten vaatteita.

Itselläni ei ollut varsinaista tarvetta hankkia yhtään mitään. Kunnes sain idean!

Olin kuluneella viikolla ostanut jo muutaman kotimo designin kynttilän valmiiksi pukin konttiin laitettavaksi. En kuitenkaan ostanut kynttilän alustoja samalla kuin hankin kynttilät. Ja tänään sain idean jatkojalostaa asiaa eteenpäin. No, kirppareilta ja kierrätyskeskuksista löytää usein kauniita vanhoja yksittäisiä lasisia pullalautasia menneiltä vuosikymmeniltä. Niin kävi tänäänkin. Eli, matkaani tarttui muutaman euron hinnalla vanhoja lasisia lautasia.
Olen todennut, että ajan saatossa hieman "nuhjaantuneet" ja pinttyneet lasilautaset saa kirkkaiksi pesemällä ne astianpesukoneessa. Jos ne eivät ole muuten naarmuuntuneita, niin on sangen hyvä mahdollisuus saada niistä loistavia yksilöitä uusiokäyttöön jo pelkästään pesun avulla.
Ja näistä parittomista ja yksittäisistä lasilautasista saa kertakaikkisen hurmaavia ja persoonallisia kynttilän aluslautasia!


Kaunis, eikö?
Tämän päivän yksilöitä.

Ja tämän jälkeen paketoin kynttilän ja lautasen sellofaaniin.
Persoonallinen lahja, jossa paketista löytyy sanoma sekä pala mennyttä aikaa.
 
Pullalautasen uusi elämä =)